Vuonna 2018 Ruskon kunta sai runsain mitoin positiivista huomiota osakseen, kun se valittiin Suomen myönteisimmäksi kunnaksi omakotiasukkaan ja -rakentajan näkövinkkelistä. Sen jälkeen vettä on virrannut melkoisesti Ruskonjoessa.
Näistä ajoista asiat ovat muuttuneet paljon. Ruskon kunta on mm. ulkoistanut ympäristöpalvelujaan. Ruskon Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätösesitysten valmistelu tapahtuu ostopalveluna Mynämäen kunnan ympäristöntarkastajan toimesta.
Ruskolla on tullut päätettäviksi monia, etenkin omakotiasukkaiden kannalta harmillisia lupahakemuksia. Viimeisimpänä maakunnallisestikin massiivisen energiapuuterminaalin perustaminen arvokkaalle pohjavesialueellemme, lähelle asutusta ja kunnan kaavoittamien omakotitonttien viereen. Haetun toiminnan melusaaste saattaisi yltää kuntakeskukseen asti.
Lisäksi meneillään on mm. hakemus, jossa Ahola – Ojannon teollisuusalueelle haetaan lupaa käynnistää samankaltaista toimintaa, joka on jo vuosikymmenet koetellut Hujalankylän asukkaita. Toiminta tapahtuisi noin 100 metriä lähimmistä omakotitaloista.
Ruskon Omakotiyhdistystä on usealta taholta pyydetty apua mm. näiden hankkeiden toteuttamisen estämiseen. Yhdistyksemme taloudelliset ja fyysiset resurssit ovat kuitenkin rajalliset, mutta asioita voidaan enemmän vaikuttaa, mikäli mahdollisimman moni liittyy jäseneksi yhdistykseemme, ja niin halutessaan myös toimintaamme.
Taustatukenamme toimii valtakunnallinen vaikuttaja Suomen Omakotiliitto ry.