Omakotiyhdistyksen syyskokous pidettiin 8.12.2021.

Ruskon Omakotiyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 8.12.2021  Mattilan Navetassa.

Yhdistyksemme tärkein tehtävä on myötävaikuttaa Ruskon kunnan asukkaiden asumisviihtyvyyteen kotikunnassaan. Viime vuodet ovat monille ruskolaisille kotitalouksille olleet harmillisia lisääntyvien ympäristöhaittojen takia. Kuntamme alueelle sijoittuneet louhimot, maanläjityspaikat, jne ovat aiheuttaneet suurelle joukolle asukkaita asumisviihtyvyyteen ja -turvallisuuteen liittyviä isojakin haittoja. Lentokentän kylkeen, Härjänruopantielle, perusteilla oleva ongelmajätteiden jättimäinen sijoitus- ja käsittelypaikka on monien ruskolaisten tahdon vastainen hanke. Ruskon Omakotiyhdistys on alusta lähtien vastustanut toiminnan käynnistymistä, ja vastustaa sitä edelleenkin. Tosin toiminnalle on myönnetty aloittamislupa yhdistyksemme ja muiden tahojen muistutuksista ja valituksista huolimatta.

Santalankulman Omakotiyhdistys ja Ruskon Omakotiyhdistys yhdistyvät vuoden 2022 alussa. Tervetuloa Santalankulmalaiset Ruskon Omakotiyhdistykseen, olette tervetulleita.

Ruskon Omakotiyhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2022 valittiin Hannu Koski, varapuheenjohtajaksi Ilkka Luukkala ja sihteeriksi Seppo Torikka. Yhdistyksen taloudenhoitajana toimii useiden vuosien kokemuksella Erälaskenta Oy.

Vuonna 1975 rekisteröidyn yhdistyksemme toimintaa pyritään aktivoimaan edelleen toimintavuonna 2022.